perjantai 17. heinäkuuta 2015

4 kk sitten neliraajahalvaantunut nousee nyt 16 porrasta

Validiassa tehdään ihmeitä - erityisesti fysioterapia on huippuluokkaa! Jos mies, jonka sormenpääkään ei neljä kuukautta sitten inahtanut, saadaan nousemaan portaita, niin paljon on tehty - oikeita asioita, oikeaan aikaan ja oikealla tavalla.


Onneksi Validian kuntoutusjakso jatkuu 11.9.2015 saakka - tiedä vaikka mies oppisi kolmannen kerran elämässään uudelleen kävelemään.

Jotta tässä ei aivan oman navan ympärillä tulisi pyörittyä, niin alla kuva arjesta.


ps. paljon kiitoksia kaikille, jotka olen kohdannut tavalla tai toisella - erityisesti isoveljelle ja pojalleni daameineen, Hotin klaanille, Hirvosille, Saloille, entisille peli- ja valmentajakavereille sekä Henkalle, jonka herskyvä huumori (kts. alla oleva kuva) on piristänyt pitkin kevättä




perjantai 3. heinäkuuta 2015

Tetrasta tuli ainakin hetkellisesti sekunda

Voitte vain arvata, paljonko työtä on tarvittu siihen, että tetrasta tulee sekunda? Tetra on neliraajahalvaantuneesta käytetty nimitys ja sekundaksi hän muuttuu, kun kävely alkaa sujua. 2.7. tuo ihme tapahtui eli ilman valjaita tai muita tukivälineitä pystyrollaattorikävely onnistui.


Liekkö yksi motivoiva tekijä ollut se, että viimeinkin löytyi esteetön vuokra-asunto Aurinkolahdesta Helsingin kaupungin ja Validian henkilöstön avustuksella - kaunis kiitos kaikille asiaa osallisille!

Tärkein huonekalu eli motirisoitu sänky sekä esteetön keittiö helpottavat arkea, kun pääsee kotilomille. Kokintaitojakin pääsee verestämään, jahka käsien spastisuus botox-pistosten myötä hieman helpottaa.


Makuumatkapaikkana viikolla Validia ja jatkossa viikonloppuisin mahdollisuuksien mukaan oma koti.